Millaisia näkymiä 3D-tulostukselle on Pohjoismaissa ja Baltiassa?

Teimme loppuvuodesta 2018 yksityiskohtaisen tutkimuksen, jolla kartoitimme 3D-tulostuksen tilannetta Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Tutkimuksemme paljastaa, että 63% alueen yrityksistä on jo investoinut omiin 3D-tulostimiin, ja loput ulkoistavat kaiken 3D-tulostamiseen liittyvän. Todennäköisimmin 3D-tulostusta hyödyntävien teollisuuksien (valmistus, teollinen koneistus) lisäksi 3D-tulostusta hyödynsivät myös muun muassa kuluttajatuotteiden, lääketeollisuuden ja suunnittelupalveluiden alalla olevat yritykset.

Noin 10% vastanneista yrityksistä arvioi kokeilevansa 3D-tulostusta lähitulevaisuudessa, ja eri yritykset esittivät erilaisia syitä siihen, miksi 3D-tulostus ei ole vielä käytössä. Syitä olivat muun muassa tiedon puute, epäilykset kustannuksista sekä epäselvät hyödyt.

Miltä tulevaisuus näyttää? Joka kolmas yritys suunnittelee investoivansa 3D-tulostukseen, mutta osa ei osannut vastata kunnolla tulevaisuutta koskevaan kysymykseen – he eivät joko tienneet aiheesta tarpeeksi tai he tarvitsivat lisää aikaa vaihtoehtojen tutkimiseen.

Lataa raportti tästä