PLM Group on nimittänyt Janne Tuomisen yhtiön uudeksi operatiiviseksi johtajaksi alkaen 1.6.2025
Janne Tuominen aloitti uransa PLM Groupilla 2014 ja on edennyt näiden vuosien aikana myyntitehtävistä operatiiviseksi johtajaksi, osoittaen vahvaa sitoutumista ja johtajuutta. Johtoryhmän jäsenenä hän on toiminut tammikuusta 2023 lähtien ja jatkaa nimityksen jälkeen myös nykyisessä tehtävässään Design Solutions -yksikön johtajan. Vuonna 1989 syntynyt Tuominen on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri ja tehnyt merkittävän uran yhtiössä.
”Toimittuani PLM Groupin toimitusjohtajana yli vuosikymmenen katson, että nyt on oikea aika siirtää johto uudelle tekijälle. Luotan täysin Janneen ja hänen kykyynsä kasvattaa liiketoimintaa sekä jatkaa vahvan asiakasarvon tuottamista. Jatkossa keskityn kehittämään uusia kyvykkyyksiä ja synergioita Pronect-konsernin yhtiöiden välillä”, sanoo Jan Lundström PLM Groupin toimistusjohtaja.
Uuden operatiivisen johtajan nimityksessä korostuu vahva luottamus Tuomisen kokemukseen ja kykyyn rakentaa tulevaisuutta vakaalta pohjalta. Tuomisen keskeinen tehtävä on varmistaa eri liiketoiminta-alueiden yhtenäisyys, sekä mahdollistaa kasvu jokaisella toimialueella.
”Pitkän yhteisen historian pohjalta voin sanoa, että PLM Group on erinomainen yritys, jonka tulevaisuus näyttää valoisalta. Meillä on selkeä strategia, joka pohjautuu eri liiketoiminta-alueiden henkilöstön osaamiseen. Odotan innolla tulevaa ja toivon, että pystymme jatkossakin tarjoamaan korkealaatuista palvelua, tukea, ja osaamista arvokkaille asiakkaillemme.
Olen sitoutunut viemään koko yhtiötä kohti yhteisiä tavoitteitamme ja samalla auttamaan asiakkaitamme kehittämään innovatiivisia tuotteita. Haluan kiittää Jania arvokkaasta työstä yritykselle, sekä saamastani tuesta ja luottamuksesta”, Janne Tuominen kommentoi nimitystään.
Lisätietoja
Jan Lundström, CEO, PLM Group, +46 707 173 876
Janne Tuominen, Company Director (1.6.2025 lähtien), PLM Group, +358 207 809 564
Tietoa PLM Groupista
PLM Group on Dassault Systèmesin pitkäaikainen kumppani ja heidän tuotteidensa jälleenmyyjä. Tuotevalikoimaan kuuluu mm. markkinoiden johtavat 3D CAD -ohjelmistot, kuten SOLIDWORKS ja CATIA, jotka tukevat yritysten tuotekehitysprosesseja, sekä simulointityökalut, jotka auttavat optimoimaan tuotteiden suorituskykyä ja luotettavuutta jo suunnitteluvaiheessa ja näiden lisäksi 3DEXPERIENCE, joka on innovatiivinen yhteistyöalusta tehokkaamman yhteistyön tekemiseen eri sidosryhmien kanssa.
PLM Groupilla on toimintaa Pohjoismaissa ja Baltiassa ja se on osa Pronectia, joka kuuluu perheomisteiseen Liljedahl Groupiin.
Lehdistötiedote 22.05.2023 -
PLM Group vahvistaa asemaansa kehittyneiden simulointi- ja nykyaikaisten PLM-järjestelmien alalla ja ostaa Dassault Systèmesin jälleenmyyjän Randin, jolla on toimipiste...
PLM Group palvelee 5 000 asiakasta kahdeksassa Pohjois-Euroopan maassa. He kaikki pääsevät jatkossa hyötymään myös 3DEXPERIENCE-alustan tarjoamista digitaalisen yhteistyön ja liiketoiminnan kehittämis...
LMT Group on teknisen kaupan alalla toimiva konserni, johon kuuluvat Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa toimiva Ravema sekä Ruotsissa ja Norjassa toimiva Din Maskin. Konsernilla on noin 185 työntekijää, ...