LMT Group vahvistaa toimintaansa – ostaa PLM Groupin

LMT Group on teknisen kaupan alalla toimiva konserni, johon kuuluvat Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa toimiva Ravema sekä Ruotsissa ja Norjassa toimiva Din Maskin. Konsernilla on noin 185 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin 900 miljoonaa Ruotsin kruunua. Yhdessä PLM Groupin kanssa LMT Group muodostaa jatkossa vakaan ja vahvan alustan pohjaksi yhtiön tulevalle kilpailukyvylle.

PLM Group on Dassault Systèmes SolidWorksin suurin tuoteinnovaatioiden ohjelmistoihin erikoistunut kumppani Pohjois-Euroopassa: sillä on yli 5 000 teollisuusasiakasta Pohjoismaissa ja Baltian alueella. Vuodesta 2014 lähtien PLM Group on toiminut myös 3D Systemsin, HP:n ja Markforgedin 3D-tulostinten jälleenmyyjänä. PLM Groupin liikevaihto on noin 350 miljoonaa Ruotsin kruunua, ja sillä on noin 130 työntekijää ja yli 20 vuoden kokemus asiakkaiden auttamisesta innovatiivisten laatutuotteiden nopeammassa ja kustannustehokkaammassa valmistuksessa. Lisätietoja PLM Groupista: www.plmgroup.fi

”Tämä yrityskauppa on strategiamme mukainen: panostamme kaupankäynnin avulla teollisuuteen, jonka ytimen muodostavat tekniset kysymykset ja asiaankuuluva osaaminen. Lisäksi se tarjoaa meille mahdollisuuden uusiin tuote- ja markkina-alueisiin”, LMT Group AB:n toimitusjohtaja Jörgen Fredsson sanoo.

”Yhdessä LMT Groupin kanssa voimme luoda ja tarjota asiakkaillemme kattavia ratkaisuja Teollisuus 4.0:n ja digitalisoinnin avulla”, sanoo PLM Groupin toimitusjohtaja Jan Lundström.

LMT Groupin yhtiöt ovat alansa johtavia yrityksiä, jotka toimittavat tuotantoratkaisuja pohjoismaisen työpajateollisuuden tarpeisiin: koneita, automaatiota, työkaluja, teollisuuden tarvikkeita ja niihin liittyviä jälkimarkkinoiden palveluja. Yhtiöt haluavat tuottaa asiakkailleen ainutlaatuista lisäarvoa sekä rakentaa pitkäaikaisia liikesuhteita ja ottaa kokonaisvastuun prosessista. Sen ne tekevät johtavien tuotteiden ja Mazakin, Hoffmann Groupin ja Prima Powerin kaltaisten tavarantoimittajien sekä osaavien ja luovien työntekijöiden avulla.

LMT Groupin pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa laaja ja vakaa ympäristö arvoihin perustuvalle tekniselle kaupalle. Rakentamalla konsernia tekniikan eri alueilla samankaltaisten yritysideoiden avulla luomme tilaa ja voimaa tulevalle kasvulle kyseisten yhtiöiden sisällä. Tämä lisää myös läsnäoloamme markkinoilla sekä edistää mahdollista laajentumistamme tuleville kasvualueille, kuten 3D-tulostukseen.

 

Lisätietoja antaa:

Jörgen Fredsson, CEO LMT Group, +46 370 488 50 jofr@ravema.se

 

Tietoja LMT Groupista ja Liljedahl Groupista

LMT Group koostuu kahdesta yrityksestä, jotka ovat Ravema (Ruotsi, Norja ja Suomi) ja Din Maskin (Ruotsi ja Norja). www.lmtgroup.se 

LMT Group on yksi perheomistuksessa olevan Liljedahl Groupin seitsemästä kokonaan omistamasta sijoituskohteesta.
Liljedahl Group on myös vasta pörssiin listautuneen Bufab AB (publ) -yhtiön suurin omistaja.

Konsernilla on yhteensä 1 400 työntekijää, ja sen liikevaihto on 11 miljardia Ruotsin kruunua. www.liljedahlgroup.se/en