omotion

OMotion

OMotion on kasvava yritys, jonka intohimona ovat ainutlaatuiset sähköajoneuvot. Kesällä 2021 he toivat markkinoille erikoisajoneuvon, jota valmistettiin 20 kappaletta. Tämän unelman toteuttamiseksi yritys osallistui 3DEXPERIENCE Works for Startups -ohjelmaan, jonka ansiosta se pystyi säästämään sekä aikaa että rahaa.

Lapsena Ola Svensson vietti paljon aikaa sukulaistensa korjaamolla ja erilaiset ajoneuvot ympäröivät häntä aina. Palavasta mielenkiinnosta asiaa kohtaan, hän perusti vuonna 2013 OMotion-yrityksen, joka aluksi keskittyi elektroniikkaan ja ohjelmointiin liittyvään konsultointiin. Seuraavina vuosina yritykseen palkattiin kaksi henkilöä lisää, Philip Jönsson ja Joakim Andersson. Myöhemmin, vuonna 2017, nämä kolme päättivät aloittaa yhteisen projektin.

Olimme aina olleet kiinnostuneita ajoneuvoista ja elektronisista voimansiirtojärjestelmistä, joten tuntui luonnolliselta lähteä seikkailemaan autoteollisuuden pariin.

Ola Svensson. Kuva: Jakobsson Addemotion

Itse suunniteltu malli, joka lyhentää markkinoille tuloaikaa

Alun perin yrityksen tarkoituksena oli kehittää kaksipyöräinen moottoripyörä, mutta perusteellisen markkina-analyysin jälkeen kävi selväksi, että heidän kannattaisi investoida johonkin muuhun: Kolmipyöräisiin moottoripyöriin, jotka näyttävät autolta.

”Luotimme analyysiin ja käynnistimme suunnitteluhankkeen ohjelmisto- ja elektroniikkapuolelta. Tällä hetkellä työstämme täysin uutta mallia, jonka olemme itse suunnitelleet alusta asti,” kertoo Ola Svensson.

Nykyään yrityksessä on seitsemän työntekijää, kolme kokopäiväistä ja neljä osa-aikaista, ja sen visiona on tulla tunnustetuksi kevyempien, sähköisten urheiluajoneuvojen valmistajana. Ajoneuvot valmistetaan yrityksen tiloissa Etelä-Ruotsissa.

Uskomme, että autoteollisuus tulee avautumaan erilaisille liikennemuodoille. Näemme sen suuntaista kehitystä jo nyt – sähköinen liikenne yleistyy kaupungeissa.

Kolmipyöräinen ajoneuvo. Kuva: Jakobsson Addemotion

Alhaisemmat kustannukset alkumetreillä

Useimmat ajoneuvon osat ovat itse suunniteltuja, lukuun ottamatta joitakin ilmeisimpiä, kuten moottoria ja akkua.

”Kun siirryimme elektroniikan suunnnittelusta koko ajoneuvon suunnitteluun, meistä tuntui, että tarvitsimme avuksi ammattimaista ohjelmistoa, jotta suoriutuisimme siitä”, Ola Svensson sanoo.

Yritys päätti hakea mukaan 3DEXPERIENCE Works for Startups -ohjelmaan, josta he saivat SOLIDWORKSin ilmaiseksi käyttöönsä koko vuoden ajaksi.

”SOLIDWORKS tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Useimmat mekaniikan ja suunnittelun parissa työskentelevät suosittelivat sitä meille, koska se on tunnustettu ja hyvä työkalu, joten päätimme valita sen.”

Ohjelmaan osallistuminen on alkutaipaleella olevalle yritykselle taloudellisesti kannattavaa. Myös seuraavana vuonna OMotion sai alennusta jo tutuiksi tulleista 3DEXPERIENCE Works -sovelluksista. Sovellukset sisältävät kaiken, mitä yritys tarvitsee jatkaakseen kasvamistaan- mukaanlukien 3D CAD, simulointi, visualisointi ja paljon muuta. Ja tarvittaessa myös tukipalvelu on käytettävissä ja lukuisat verkkokoulutusmateriaalit.

3 keskeisintä hyötyä startup-ohjelmaan osallistumisessa

OMotion on havainnut 3DEXPERIENCE Works for Startups -ohjelman käytöstä seuraavat tärkeimmät edut:

  • Mahdollisuus testata ja todentaa suunnittelua virtuaalisesti ajoneuvon turvallisuuden varmistamiseksi jo etukäteen tien päällä tehtäviä testejä varten.
  • Lyhyempi tuotekehitysprosessi, koska fyysisten prototyyppien tarve vähenee.
  • Käyttäjäystävällinen ja tehokas ohjelmistotyökalu. Ensimmäisenä vuonna ilmaiseksi ja toisena ja kolmantena vuonna alennuksella.

Suosittelen ohjelmaan osallistumista ehdottomasti myös muille. Varsinkin kun suunnitteluohjelmia voi käyttää koko vuoden ajan ilmaiseksi. Silloin yrityksellä on todella mahdollisuus päästä alkuun ilman suuria investointeja suunnitteluohjelmistoihin.

OMotion 2. Kuva: OMotion

Simulointi takaa turvallisuuden suurissa nopeuksissa

Suunnittelussa on otettava huomioon kaikki pienintä ruuvia myöten. Yksi OMotionille ratkaisevassa asemassa ollut työkalu on SOLIDWORKS Simulation.

”Meillä on tällä hetkellä käytössä SOLIDWORKS Premium, ja olemme pääasiassa käyttäneet 3D-CADia ja Simulationia”, Ola Svensson sanoo ja jatkaa: ”Kun olemme piirtäneet rungon ja takapyörän keinuvivun valmiiksi, olemme voineet simuloida sen suoraan SOLIDWORKSissa validoidaksemme suunnittelun ja taataksemme kestävyyden ja turvallisuuden.”

Yksi monista toiminnoista, jotka ovat olleet olennaisia, on kuormitussimulointi, jonka avulla koko runkoa voidaan pyörittää kahdessa pisteessä ja mitata rungon vääntöjäykkyys.

Ilman näin pätevää ohjelmaa emme olisi ikinä onnistuneet näin nopeasti siinä, mitä nyt olemme tehneet. Testaamme mielellämme manuaalisesti, mutta säästämme uskomattoman paljon aikaa, kun asioita ei tarvitse tehdä sataan kertaan. Simuloinnin avulla näemme heti, jos jokin asia ei sovi yhteen tai sitä on muutettava.

Staattisten simulaatioiden suorittaminen on parantanut yrityksen mahdollisuuksia iteratiiviseen ja sujuvaan suunnitteluprosessiin. Prosessi takaa myös sen, että ajoneuvot ovat turvallisia, kun niitä testataan maanteillä.

”Kyseessä on vakava asia. Jos haluat koeajaa 100 kilometrin tuntinopeudella, sinun on varmistettava, että se on mahdollista. ”

omotion_piirrustukset
OMotion 2:n 3D-CAD-piirustukset SOLIDWORKS-ohjelmistossa. Kuva: OMotion

Asiantuntija-apua saatavilla

PLM Group toimitti OMotionille ohjelmalisenssit ja yhteistyö on toiminut Olan mukaan erittäin hyvin:

”Saimme apua kaikkien lisenssien käyttöönotossa. Yhteistyö PLM Groupin kanssa on toiminut erittäin hyvin koko ajan. Jos jossain ilmeni ongelmia, saimme tarvitsemamme avun.”

Ensimmäisen vuoden jälkeen OMotion päätti jatkaa SOLIDWORKS ohjelmien kanssa. Tulevaisuuden suunnitelmana heillä on jatkossakin jatkaa ajoneuvojen suunnittelua ja uusien ja jännittävien mallien lanseeraamista. SOLIDWORKS Electrical 3D on ohjelma, jonka testaamista he erityisesti odottavat.

”Nyt keskitytään siihen, että ajoneuvot saadaan markkinoille, varmistetaan, että kaikki toimii, ja tuetaan asiakkaita. Sitten haluamme päästä uusille markkinoille. Pitkällä aikavälillä aiomme tehdä uuden mallin, jossa on jo suunnittelemamme katto ja joka tarjoaisi muitakin mahdollisuuksia päästä ja osallistua pienautomarkkinoille, jotka ovat vieläkin suuremmat”, Ola Svensson sanoo ja lopettaa:

”Liiketoiminnan kasvattamiseksi tarvitsemme SOLIDWORKS-sovelluksia, sillä ne ovat olennainen osa tuotteidemme suunnittelua”.

Oletko utelias ottamaan selvää, mitä SOLIDWORKS voisi tehdä sinun yrityksesi hyväksi?

Ola Svensson

"Olemme aina olleet kiinnostuneita ajoneuvoista ja elektronisista voimansiirtojärjestelmistä, joten tuntui luonnolliselta lähteä seikkailemaan autoteollisuuden pariin."

Ola Svensson