SwePart Transmission

SwePart Transmissionin projektit ovat usein monimutkaisia – niihin osallistuu useita sidosryhmiä, ja mukana on runsaasti komponentteja, joiden on toimittava saumattomasti yhteen. Asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa Volvo, Komatsu ja ABB. Ottamalla käyttöön 3DEXPERIENCE-alustan SwePart on ottanut merkittävän askeleen kohti rakenteisempaa ja asiakaslähtöisempää yhteistyötä – ja antanut kahden nuoren insinöörin johtaa tätä kehitystä.

Konetekniikan suunnitteluinsinöörit Adam Berggren ja Alexander Stenman hyödyntävät nykyisessä työssään opinnoistaan saatua kokemusta. He vetävät pilvipohjaisen 3DEXPERIENCE-alustan käyttöönottoa työpaikallaan.

”Opiskelimme yhdessä, ja opinnäytetöidemme aikana törmäsimme 3DEXPERIENCE-alustaan. CAD-kursseilla olimme käyttäneet SOLIDWORKSia, joten tuntui luontevalta jatkaa tutussa ympäristössä. Aloitimme versionhallintaominaisuudella, jonka soveltaminen eri suunnitteluideoihin oli helppoa”, kertoo Adam Berggren.

SOLIDWORKSista 3DEXPERIENCE-alustalle

Kun Adam ja Alexander aloittivat SwePart Transmissionilla kaksi vuotta sitten, yrityksessä oli jo käytössä PLM Groupin toimittama SOLIDWORKS. Luontevana jatkumona oli siis lähteä tutkimaan myös 3DEXPERIENCE-alustan mahdollisuuksia.

”Huomasimme nopeasti, että monet asiakkaamme käyttivät 3DEXPERIENCEä, ja näimme potentiaalin helpompaan tiedostojen jakamiseen ja yhteistyöhön”, Adam kertoo.

Tiedonhallinnan uudelleenjärjestely ja keskittäminen paransi sekä sisäisiä prosesseja että yhteistyötä asiakkaiden kanssa.

”Esittelimme ideamme esihenkilöllemme ja osallistuimme sen jälkeen PLM Groupin järjestämään onboarding koulutukseen. Saimme sieltä monia uusia ideoita siihen, miten voisimme toteuttaa visiomme.”

Satojen komponenttien tehokas hallinta

SwePartin asiakkaiden tarpeet vaihtelevat suuresti yksittäisistä komponenteista suuriin vaihdeprojektikokonaisuuksiin, jotka voivat kestää yli vuoden.

”Suunnitteluprojekteissa on paljon edestakaista viestintää, ja tiedostojen lähettäminen vie helposti paljon aikaa. Kun käsittelet 200–300 osan kokoonpanoa, et halua, että mitään puuttuu. 3DEXPERIENCE-alustaa käyttäessä tuntuu paljon turvallisemmalta klikata vain nappia ja saada kaikki osat kerralla mukaan”, Alexander sanoo.

Jokainen kehitetty tuote käy läpi useita prosessivaiheita. Nykyään jokaiselle valmiille tuotteelle luodaan niin sanottu CAD-perhe – eli osan tai kokoonpanon eri konfiguraatioiden kokoelma, jossa jokainen vaihe edustaa omaa konfiguraatiotaan. Tämä tuo rakenteeseen selkeyttä ja helpottaa sekä dokumentointia että jäljitettävyyttä.

”Aiemmin tällainen rakenne ja synkronointi oli käytössä vain piirustuksissa. Nyt rakennamme myös erilaisia tarkastuskäytäntöjä, joita parhaillaan otetaan käyttöön tiimissämme”, Adam kertoo.

CAD-tiedostoista tuotantoon

SwePartilla odotetaan innolla myös 3DEXPERIENCE-alustan hyödyntämistä suoraan tuotannossa. Näyttämällä 3D-malleja työntekijöille tableteilla tai älypuhelimilla he toivovat voivansa vähentää paperipiirustusten tarvetta ja parantaa kokonaisuuden ymmärrystä.

”Mahdollisuus näyttää malleja reaaliajassa helpottaa sen hahmottamista, mitä täsmälleen täytyy valmistaa. Se tarjoaa aivan uutta tukea valmistus- ja korjaustyötä tekeville kollegoillemme”, Adam sanoo.

Tavoitteena on parantaa tiedon saatavuutta ja sujuvoittaa koko työnkulkua suunnittelusta valmistukseen.

Onnistunut pilottiprojekti uudella alustalla

Ensimmäinen projekti, jossa alustaa hyödynnettiin täysimääräisesti, oli uusien vaihteistojen kehitys erästä rakennuskonetta varten.

”Toteutimme kattavan kokeilun varmistaaksemme, että kaikki toimii suunnitellusti. Kyseessä oli ensimmäinen projekti, jossa otimme alustan täysimääräisesti käyttöön. Projekti antoi meille varmuuden jatkaa sen hyödyntämistä,” Adam kertoo ja jatkaa vielä:

”Nyt meillä on kaikki hyvin jäsennelty uudessa järjestelmässä, ja uskomme sen toimivan erinomaisesti myös jatkossa.

Alustan hyödyt SwePartin näkökulmasta

  • Keskitetty tiedonhallinta – kaikki tiedostot yhdessä paikassa
  • Piirustuksista 3D-malleihin – täydellinen synkronointi 3DEXPERIENCE-alustalla
  • Yhtenäistetty työnkulku CAD-perheiden avulla – vähemmän erillisiä tiedostoja
  • Mahdollisuus muokata yksittäistä komponenttia ja päivittää muutokset kaikkiin konfiguraatioihin
  • Ajansäästöä ja paremmin hallittu tuoterakenne

Haluatko kehittää yhteistyötä nykyaikaisilla työkaluilla?

SwePartin tavoin monet yritykset virtaviivaistavat työnkulkujaan ja tehostavat toimintaansa 3DEXPERIENCE-alustan avulla.

Ota selvää, miten teidän tiiminne voisi hyötyä siitä.

SwePart Transmission

”Huomasimme nopeasti, että monet asiakkaamme käyttivät 3DEXPERIENCEä, ja näimme potentiaalin helpompaan tiedostojen jakamiseen ja yhteistyöhön.”

Alexander Stenman & Adam Berggren