Tarina alkaa lapsuudenystävistä, joiden intohimona on maastopyöräily Pässilän metsissä. Pässilä Bicycles siirtyi SOLIDWORKSin suunnittelutyökaluihin ja pilvipohjaiseen 3DEXPERIENCE Works -ratkaisuun parantaakseen yhteistyötä, kehittääkseen edistyneempiä tuotteita ja tukeakseen kasvua.
”SolidWorks Plasticsilla saamme tarkat laskelmat jaksoajoista, joten myyntimme voi tehdä asiakkaille tarjouksia juuri oikealla hinnalla. Aiemmin meidän tuli arvioida tuotteen jaksoaika, mikäli meillä ei ollut samanlaista tuotetta jo aiemmin. Mikäli arvioimme väärin, saatoimme menettää koko kaupan, koska olimme liian kalliita. Mikäli taas arvioimme hinnan liian alhaiseksi, toiminta oli kannattamatonta.”
“Käytin SOLIDWORKS-ohjelmistoa yliopistossa, joten oli luonnollista käyttää sitä myös Baserilla. Otin yhteyttä PLM Groupiin selvittääkseni, onko mitenkään mahdollista käyttää ohjelmistoa maksutta. He tarjosivat meille entrepreneur-lisenssin, mikä oli täydellistä.”
”SOLIDWORKS on auttanut meitä tuotekehityksessä. Saamme kaiken asiakkaalle nopeammin ja läpimenoaika on lyhentynyt huomattavasti.”
”SOLIDWORKS on erittäin nopea ja helppo käyttää. Se on hyvin intuitiivinen, joka puolestaan tarkoittaa sitä että kun saan idean, voin nopeasti piirtää sen SOLIDWORKSin avulla. Sen jälkeen tulostan ideani 3D-tulostimella nähdäkseni, toimiiko se.”
”Simulation tuo meidät lähemmäs todellista maailmaa suunnitteluprosessin aikana. Kun vertaamme ratkaisuja todellisiin fyysisiin tuloksiin, näemme meidän olleen hyvin tarkkoja ennusteissamme. Tämä tarkoittaa, että uskallamme antaa asiakkaillemme lupauksia uusista ratkaisuista aiemmin tuotekehitysprosessin aikana.”
”Aiemmin asiakaskohtaisten piirustusten tuottaminen saattoi viedä jopa kolmekin päivää. Nyt myyjä saa piirustukset 5-10 minuutissa ja voi lähettää ne edelleen asiakkaalle oikovedoksena tai lopullista hyväksyntää varten.”